Länsi-Suomen Somaliseura ry:n järjestämä somalioppilaiden päättäjäisjuhla pidettiin eilen Turussa.

Länsi-Suomen Somaliseura ry piti eilen vuosittaisen somalioppilaiden päättäjäisjuhlan Turun normaalikoulussa. Juhlaan osallistui lähes 200 ihmistä. Puheenjohtaja Abdishakur Ali piti avajaispuheen. Useat muut arvovaltaiset vieraat sekä yhteisön jäsenet tulivat huomioiduksi avauspuheenvuorossa.

Päättäjäisjuhlan teemana oli elinikäisen oppimisen tärkeys. Toimittaja Wali Hashi, joka puhui myös tilaisuudessa, esitteli yleisölle lyhyen inspiroivan videon, jossa hän vertasi koulunkäyntiä Suomessa ja Somaliassa.

”Kehotan kaikkia opiskelijoita olemaan rehellinen itselleen ja aina ajattelemaan koulutusmahdollisuuksia Suomessa, joista toiset maailmassa kamppailevat tai ovat vailla kokonaan” , Wali Hashi sanoi.

Opiskelijoiden puolesta puhunut Naima Farah korosti positiivista asennetta ja motivaation tärkeyttä sekä oppilaille että vanhemmille.

”Mikään ei ole mahdotonta, se on tärkeää, että erityisesti me opiskelijat emme aliarvioisi itseämme ja potentiaaliamme. Jokainen meistä voi olla myönteisen muutoksen voimana. Meidän on oltava tulevaisuutemme tarkkaavaisia vartijoita, jotta voisimme saavuttaa saavuttamattoman ja elää arvokkkaasti”, sanoi Farah.

Juhlassa jaettiin myös palkintoja yhteisölle merkittävän työpanoksen antaneille henkilöille. Vuoden Henkilö-palkinnon saivat Abdirizak Ibrahim Ismail Ahmed Isse, Arab Abdinasir, Mohamed Muktar Abdi ja Abdifitah Mohamed. Vuoden Isä-palkinnon sai Omar Abdikadir Dirir ja Vuoden Nainen-palkinnon Seynab Hussien Isse. Lisäksi palkittiin kirjailija Mohamed Sh. Hassan ja Abshir Abdulkadir, jotka järjestivät kaksipäiväiset somalikirjamessut Turussa.

%d bloggers like this: