Valtakunnallinen Iska Warran – Somalialaiset Suomessa -konferenssi Turku 17.–18.8.2017

Toista kertaa järjestettävä valtakunnallinen Iska Warran – Somalialaiset Suomessa -konferenssi kokoaa asiantuntijat sekä muut eri puolilta Suomea tulevat ihmiset elokuussa Turkuun pohtimaan, mitä Suomen somalialaisille kuuluu vuonna 2017.

Tämän vuotisen tapahtuman teemana on erityisesti yrittäjyys ja työllistyminen. Luvassa on myös somalialainen kulttuuri-ilta. Konferenssi haastaa ongelmakeskeisen näkökulman maahanmuuttoon ja yhdistää somalialaisten yrittäjien, somalialaisten järjestöjen edustajien sekä aiheesta tutkimusta tekevien asiantuntijoiden ajatukset ja kokemukset. Puheenvuoron käyttävät myös somalialaiset yrittäjät Ruotsista ja Iso-Britanniasta.

Konferenssin puheenvuorot pidetään suomeksi tai englanniksi, tulkkaus somaliksi tarpeen mukaan.

Tapahtuma järjestetään 17.–18.8.2017 Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa (Aurakatu 16). Somalialainen kulttuurijuhla 17.8.2017 pidetään Vanhalla Raatihuoneella (Vanha Suurtori 3). Juhlassa somalialaiset artistit esiintyvät, ja lisäksi tarjolla on perinteistä somalialaista ruokaa.

Konferenssin järjestelyistä vastaavat Länsi-Suomen Somaliseura ry, Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala, Siirtolaisuusinstituutti sekä Suomen Akatemian rahoittamat tutkimushankkeet Islam ja turvallisuus uudelleentarkasteltuina: Transnationaaliset somaliperheet Suomessa, Kanadassa ja Somaliassa (Helsingin yliopisto) jaJälkietninen aktivismi uusliberalismin aikakaudella (Turun yliopisto).

Tapahtumaan ovat tervetulleita kotouttamistyötä tekevien viranomaisten ja erilaisissa yhdistyksissä vaikuttavien henkilöiden lisäksi tutkijat ja opiskelijat sekä kaikki asiasta kiinnostuneet!

Järjestäjät toivottavat toimittajat tervetulleiksi osallistumaan konferenssiin. Pyydämme median edustajia ottamaan yhteyttä Abdishakur Aliin tai Miia Kauppilaan.

Ilmoittaudu mukaan tästä…

Tutustu ohjelmaan täällä!!

Konferenssin esitteet täällä!!

Ilmoita myös kiinnostuksesi osallistua konferenssiin Facebook-tapahtumakalenterimme kautta. (tapahtumakalenteri)

Lisätiedot: Abdishakur Ali – toiminnanjohtaja, Länsi-Suomen Somaliseura (0400 375017) ja Miia Kauppila – kulttuurikoordinaattori, Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala (040 6428 465).

Majoitus:
1) Sokos Hamburger Börs
Normaali yhden hengen huone: 111e/yö.
Normaali kahden hengen huone: 121e/yö.
Alennettu hinta on voimassa 19.7.2017 saakka.

Varaukset puhelimitse +358 20 1234 600 tai sähköpostitse sokos.hotels@sok.fi (muista mainita varauskoodi: ISKAWARRAN2017).

2) Cumulus City
15% alennus normaaleista hinnoista, hinta vaihtelee saatavuuden mukaan, alennuksella ei ole viimeistä voimassaolopäivää.

16.8.2017
Normaali yhden hengen huone: 136e.
Normaali kahden hengen huone: 146e.
17.8.2017
Normaali yhden hengen huone: 111e.
Normaali kahden hengen huone: 121e.

Varaukset tehdään verkon kautta ja lisäämällä varauskoodi: ISKAWARRAN2017 sivulle https://city.cumulus.fi/en

3) Scandic Julia
Normaali yhden hengen huone: 104e/normaali kahden hengen huone: 119 €.

Huoneet varataan ottamalla yhteyttä hotelliin puhelimitse (02 336000) tai sähköpostitse (julia@scandichotels.com). Varauksen yhteydessä mainittava koodi ISKAWARRAN2017. Tarjoushintaisia huoneita on rajoitettu määrä ja ne tulee varata ennen 26.7.2017.


Länsi-Suomen Somaliyhdistys ry on perustettu vuonna 2007 useiden somalijärjestöjen kattojärjestöksi. Sen tehtävänä on seurata alueen somalialaisten kotoutumiseen liittyviä kysymyksiä ja antaa asiaan liittyviä lausuntoja sekä tehdä esityksiä ja aloitteita. Yhdistyksen toiminta on ollut monipuolista. Seuralla on tällä hetkellä noin 500 jäsentä ja 9 toimihenkilöä.

Turussa vuonna 1974 toimintansa aloittanut Siirtolaisuusinstituutti on ainoa sekä muuttoliikkeiden tutkimiseen että dokumentoimiseen erikoistunut laitos Suomessa. Instituutin toimialaan kuuluvat maasta- ja maahanmuutto, maan sisäinen muuttoliike ja etnisyyteen liittyvät ilmiöt. Instituutti ylläpitää arkistokokoelmaa, siirtolaisrekisteriä ja alan erikoiskirjastoa sekä järjestää näyttelyitä.

Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksella toteutuva Transnationaaliset somaliperheet Suomessa, Kanadassa ja Somaliassa -tutkimushanke tarkastelee ylirajaisten somalialaisten perheiden kokemuksia arjen turvallisuudesta. Aineisto on kerätty Torontossa, pääkaupunkiseudulla Suomessa sekä Pohjois-Somaliassa. Suomen Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta (2012‒2017) vastaa akatemiatutkija Marja Tiilikainen.

Turun yliopiston Sosiaalitieteiden laitokselle sijoittuva Jälkietninen aktivismi uusliberalismin aikakaudella -tutkimushankkeessa selvitetään kansalaisaktivismia, jossa toimintaa järjestävät ja sen tavoitteita määrittelevät rasismia ja islamofobiaa kokevat ryhmät itse. Suomen Akatemian rahoittama tutkimus (2014‒2019) toteutetaan Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Hankkeen vetäjänä toimii akatemiatutkija Suvi Keskinen.   


 

%d bloggers like this: