Perjantai Heinakuu 7, 2017
Abdirahim HUSU Hussein

Olin eilen mukana Suomen somalidiasporan järjestämässä seminaarissa, jonka aiheena oli anteeksianto. Somalialaiset ovat kokeneet kaikenlaista kurjuutta, mutta enimmäkseen tämä on ollut itseaiheutettua. Sisällissota, merirosvous, uskonnollisten ääriliikkeiden taistelut… meillä on ollut osamme näissä kaikissa.

Ei koko Somalian ongelmien skaala kokonaan tietenkään meidän syytämme ole, mutta valitettavan suuren osan kohdalla saamme katsoa itse peiliin.

Meidän omien johtaijemme, ulkomaalaisten toimijoiden, poliittikkojen ja uskonollisten johtajien kyvyttömyys ja syyttely eivät ole vieläkään johtaneet kestävään rauhaan. Niinpä meidän kansalaisten on itse aloitettava tuo prosessi.

Somalidiaspora on tässä merkittävässä roolissa. Meitä on kuitenkin jo noin kaksi miljoonaa ja luku senkun kasvaa. Suurin osa asuu Somalian naapurimaissa itäisessä Afrikassa eikä esim. Eurooppaan ole diasporasta päätynyt kuin vain noin14 %. Tutkimukset osoittavat, että niin diaspora kuin Somaliaan palanneet ovat olleet aktiivisesti mukana maan jälleenrakennuksessa mm. koulutuksen, julkisen infrastruktuurin sekä terveydenhuoltosektorin toiminnan kehittämisessä.

Paljon on kuitenkin vielä edessä. Pitkittynyt sota kauheuksineen on traumatisoinut kokonaisia sukupolvia ja kansa on tottunut suhtautumaan jopa omiin maanmiehiinsä vihollisina. Tämän vuoksi nyt alkaneen CAFIS-seminaarin kaltaisia askelia tarvitaan.

Eilen Turussa alkanut tapahtuma sai aikaan sellaista tunteiden myllerrystä että väliin koko sali itki yhdessä. Oli kuitenkin rohkaisevaa seurata, kuinka kokemuksia ja tunteita jaettiin kaikkien osallistujien kesken.

Erän nuori nainen kertoi, kuinka hän oli joutunut Al Shabaabin murhayrityksen kohteeksi. Vaikka häntä ammuttiin useaan kertaan, selvisi hän kuitenkin hengissä ja on valmis antamaan anteeksi jopa heille. Toinen osallistuja suri sitä, että hänen veljensä tapettiin ihan vain koska hän sattui kuulumaan eri klaaniin. Kolmas taas kertoi, kuinka hänen koko nuoruutensa oli mennyt siinä, että hänelle oli syötetty vihaa toista klaania vastaan ja millaisiin tekoihin hänkin olisi todennäköisesti päätynyt, ellei olisi päässyt pakenemaan.

Tarinat olivat raakoja, henkilökohtaisia ja konkreettisia. Näiden ihmisten kohtalot koskettivat meitä kaikkia syvästi ja osoittivat todeksi sen, minkä olen aina tiennyt: että rauhaa ei tule, ennen kuin me opimme antamaan toisillemme anteeksi ja lopettamaan ihmisten vihaamisen pelkän syntyperän perusteella.

Klaaniajattelusta on päästävä eroon. Sen sijaan meidän kaikkien on omaksuttava kokonaan uusi identiteetti: yhtenäisen Somalian kansalaisuus. Tähän on onneksi havahduttu myös Somaliassa: mm. uusi pääministeri on pyytänyt lisäämään opetussuunnitelmaan somali-identiteetin ja -kulttuurin opetuksen. Tämän avulla uusiin sukupolviin pyritään juurruttamaan ymmärrys siitä, että tämä maa on meidän kaikkien yhteinen.

Muutamaan otteeseen seminaariin osallistujia seuratessa tuli jopa mieleen se ”Olen suomalainen”- biisin kohta, jossa lauletaan kuinka ”on täällä kansa jonka kyynelistä aikaan saisi monta valtamerta.” Olen kuitenkin asunut Suomessa jo sen verran pitkään (itse asiassa pidempään kuin Somaliassa koskaan !), että huomaan jatkuvasti uusia yhtymäkohtia suomalaisten ja somaleiden välillä.

Somalialla tulee syntymämaanani olemaan aina erityinen paikka sydämessäni. Se on kaunis maa, josta löytyy kaikkea, mitä ihminen maan päällä voisi tarvita. Se ansaitsee kansan, joka voi saada sen menestymään. Ja tämä kansa tarvitsee tehtävässä oikeanlaista tukea ja ohjausta – ei niinkään sellaista ”apua”, joka on sidottu jonkin toisen vieraan vallan poliittisen, taloudellisen tai muun agendan ajamiseen. Ei Saudien, Etiopian tai kenenkään muun maan kohdalla.

Se tarkoittaa, että niin somaliassa asuvien kuin diasporayhteisön on otettava kohtalo omiin käsiinsä. Se puolestaan alkaa sillä, että menneessä vellomiselle, eri kansanosien välisille kiistoille, muiden syyttelylle ja uhriutumiselle laitetaan stoppi.

”Me käymme vastamäkeen sielu surren, Mutt’ sitä nousemme hammasta purren.”

Lähde: www.uusisuomi.fi

PS: Tässä artikkelissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Länsi-Suomen Somaliseuran näkemystä.